Osallistuimme Vuoden Purkuhanke -kilpailuun kahdella eri purkuhankkeella. Kilpailu nostaa esiin alan kehittäjät, parhaat käytännöt ja menestystarinat. Saimme tässä kisassa kaksoisvoiton, sillä Vuoden Purkuhanke -kilpailussa ensimmäiselle sijalle sijoittui rakennusosien uudelleenkäyttöä datalla edistänyt Lamminpään purkuhanke Tampereella ja toisen sijan sai Laakson sairaala-alueen purkuhanke Helsingissä. Olimme molemmissa hankkeissa purku-urakoitsijana. Vuoden Purkuhanke kilpailussa palkittiin kolme parasta hanketta, jotka ovat edistäneet kiertotaloutta, valjastaneet uusimmat menetelmät ja digitaaliset ratkaisut käyttöön sekä ottaneet työturvallisuusnäkökohdat esimerkillisesti huomioon. Palkinnon myönsi Suomen Purkuliikkeiden liitto FDA ja kilpailun tuomareina toimivat päätoimittaja Tapio Kivistö Rakennuslehdestä, professori Leena Korkiala-Tanttu Aalto-yliopistosta, Chief Sustainability Officer Antti Ruuska Ylvasta ja toimitusjohtaja Mia Nores Ympäristöteollisuus ja -palvelut YTP ry:stä. Kilpailu järjestettiin vuonna 2022 ensimmäistä kertaa. Palkinnot jaettiin syyskuussa järjestetyillä Purkupäivillä Lahdessa.
Lamminpäässä puretusta hallista luotiin 3D-malli uudelleenkäyttöä varten. Rakenneosiin liitettiin myös RFID-tagit, joihin liitettiin tietoa kustakin purettavasta rakennusosasta ja joiden sisältämä tieto vietiin digitaaliseen materiaalipankkiin uudelleenkäyttöä silmällä pitäen. Tieto tallentuu datapankkiin, jossa se on arkkitehtien ja suunnittelijoiden käytettävissä. Purku-urakassa olivat edustettuna koko teollinen arvokeju. Mukana olivat Purkupiha, Pohjola Rakennus, Rakennusliike Tekson. Tutkimuskumppaneina hankkeeseen mukaan liittyivät espanjalainen Tecnalia sekä VTT Suomesta. Tämä kokeilu sai rahoitusta EU:n Horisontti-ohjelman Iceberg-hankkeesta.
Palkittu purkuhanke on Suomen mittakaavassa ainutlaatuinen. Hankkeessa tuotettu tieto purkaa rakennusosien uudelleenkäytön esteitä: Monet arkkitehdit pelkäävät hyödyntää käytettyjä osia, koska ei ole tietoa siitä, missä kunnossa osat ovat ja missä niitä on käytetty. Hankkeessa kehitetty digitaalinen materiaalipassi lisää uudelleenkäyttömahdollisuuksia selvästi. Hankkeessa selvitettiin, millaista tietoa rakennuselementeistä kannattaa tallentaa ja miten, jotta tiedosta on apua alkuperäisten rakennusosien jäljittämisessä ja niiden uudelleenkäytössä. Tieto auttaa arkkitehtejä ja suunnittelijoita uusien rakennusten suunnittelussa. Käytännössä rakenteisiin liitetyt RFID-tagit sisältävät yksilöllistä tietoa kustakin irrotettavasta rakennusosasta. Katso video.
Purkupihalta palkinnon pokkasivat Jussi Thomander, Mikko Hulpio, Kati Tuominen, Virpi Eronen, Kari Karppanen ja Topias Lahti.
Hienoja onnistumisia
Toiselle sijalle ylsi niin ikään meidän urakoima Laakson sairaala-alueen terveysaseman purkuhanke. Allianssissa ovat mukana Purkupiha, Helsingin kaupunki, SRV Rakennus Oy ja Indepro. Hanke on osa EU-rahoitteista Wool2Loop-hanketta, joka tutkii mineraalivillojen erilliskeräystä. Tässä hankkeessa erityiskiitosta tuomaristolta sai työturvallisuustoimenpiteiden systemaattisuus ja haitta-aineiden hallinta.
”Tuomariston kriteereinä olivat vaikuttavuus, innovatiivisuus, onnistuminen, vastuullisuus, kiertotalous sekä työturvallisuus”, kertoo tuomariston puheenjohtaja, YTP:n toimitusjohtaja Mia Nores.