Purkupihan tavoitteena on nolla tapaturmaa. Siihen pääseminen vaatii huolellista ennakointia, jatkuvaa havainnointia ja koko henkilöstön sitoutumista turvallisiin työtapoihin. Konsernin laatu- ja projektipäällikkö Jani Perälä kertoo, miten työturvallisuudesta huolehditaan Purkupihan työmailla ja miksi se on olennainen osa laadukasta ja vastuullista purkutyötä.
Purkupihalla vuodesta 2018 työskennellyt Jani Perälä tuntee purkutyömaiden arjen myös työnjohtajan näkökulmasta. Nykyisin hän toimii lisäksi Purkupiha Oy:n työsuojelupäällikkönä. Työssään hän painottaa erityisesti ennakointia ja sitä, että turvallisuusasiat pidetään jatkuvasti esillä.
– Käymme työmailla läpi yleisimpiä vaaranpaikkoja ja aiempia tapaturmia, mutta yritämme tunnistaa myös sellaisia riskejä, joita ei ole aikaisemmin osattu ajatella, Jani kertoo.
Turvallinen purkutyö alkaa riskien tunnistamisesta
Jokainen purkukohde on erilainen, ja siksi työturvallisuuden suunnittelu lähtee aina kohteen erityispiirteistä. Rakennusten kokonaispurussa sisäpurku ja koneellinen raskaspurku sisältävät erilaisia riskejä, jotka on huomioitava jo ennen töiden aloittamista.
Sisäpurussa vaaratilanteita voivat aiheuttaa esimerkiksi putoamiset, kaatumiset ja irrotettavat rakenteet. Raskaspurussa puolestaan korostuvat työkoneiden turvalliset työskentelyetäisyydet, käsimiesten turvalliset työskentelyetäisyydet työkoneisiin, sekä purkutyön vaikutukset ympäristöön erityisesti toimittaessa kaupunki- ja asuinalueilla.
Purkupihalla riskit huomioidaan jo purkutyösuunnitelmissa ja työturvallisuussuunnitelmissa. Ennen töiden aloittamista keskeiset vaaranpaikat ja turvalliset toimintatavat käydään työnjohtajan toimesta läpi työmaan henkilöstön kanssa.
– Kaupunkikohteissa pitää ottaa huomioon myös työmaan ulkopuolinen elämä. Lähellä voi kulkea jalankulkijoita ja muuta liikennettä, ja aivan naapurissa saattaa olla esimerkiksi kouluja tai päiväkoteja, voimalinjoja jne. Nämä kaikki vaikuttavat työn suunnitteluun, Jani kuvailee.
Huolellinen ennakkosuunnittelu ja tarvittaessa erilaiset suojaustoimenpiteet auttavat hallitsemaan purkuhankkeen riskejä ja huomioimaan myös ympäröivän toiminnan. Samalla tilaaja saa varmuutta siitä, että kohteen erityispiirteet on otettu huomioon jo ennen purkutöiden käynnistymistä.
Näin Purkupiha huolehtii työturvallisuudesta
- Ennakointi: Kohteen erityispiirteet ja vaaranpaikat tunnistetaan ennen purkutyön aloittamista.
- Perehdytys: Työntekijöiden kanssa käydään läpi kohteen riskit ja turvalliset työskentelytavat.
- TR-mittaukset: Työmaan turvallisuustasoa arvioidaan järjestelmällisesti ja puutteet tunnistetaan, sekä korjataan.
- Työturvallisuushavainnot: Havaittuihin riskeihin puututaan ja tarvittavat korjaukset tehdään.
- Turvavartit: Työnjohto pitää turvallisuusasiat esillä ja työntekijöiden mielissä työn aikana ”toisto auttaa pitämään työturvallisuusasiat mielessä”
-periaatteella, vaikka mitään ei olisi tapahtunutkaan, tai mitään korjattavaa ei olisi havaittukaan. Lisäksi pyritään löytämään uusia mahdollisia riskejä juuri kyseisessä työvaiheessa.
Turvavartit pitävät turvallisuuden mukana työmaan arjessa
Hyväkään ennakkosuunnittelu ei yksin riitä, sillä purkutyömaan olosuhteet muuttuvat työn edetessä. Purkupihalla työmaan turvallisuutta seurataan TR-mittauksilla ja turvallisuushavainnoilla, joiden avulla tunnistetaan korjattavia puutteita. Työturvallisuutta myös dokumentoidaan aktiivisesti, ja sen kehitystä seurataan muun muassa tapaturmataajuusluvulla, joka on pysynyt Purkupihalla hyvin alhaisena vuodesta 2023 lähtien. Lisäksi työnjohto pitää turvavartteja eli lyhyitä keskusteluja, joissa käydään läpi työvaiheiden riskejä ja turvallisia toimintatapoja.
Jani on kehittänyt Purkupihan turvavarttikäytäntöä teollisuuskohteista saamiensa kokemusten pohjalta. Hän oli aiemmin huomannut, että teollisuudessa turvavartti järjestettiin esimerkiksi läheltä piti -tilanteen jälkeen. Purkupihalla käytäntöä on laajennettu niin, ettei Turvavartin pitäminen ja siten turvallisuudesta keskusteleminen edellytä sattunutta vaaratilannetta.
”Jos turvallisuusasioista ei puhuta, niihin voi helposti turtua. Siksi niitä pitää kerrata myös silloin, kun mitään ei ole sattunut.”
Jani Perälä, Purkupiha
Turvavartti voidaan pitää esimerkiksi kahvitauon yhteydessä. Tavoitteena on järjestää sellainen jokaisella työmaalla sekä sisäpurku- että raskaspurkuvaiheessa, jotta turvallisuus pysyy mielessä työn eri vaiheissa.
Janin mukaan säännöllinen keskustelu on alkanut näkyä myös työntekijöiden toiminnassa. Kun turvallisuuteen kiinnitetään jatkuvasti huomiota, henkilöstö oppii tunnistamaan vaaranpaikkoja ja korjaamaan puutteita oma-aloitteisesti.
Vaaranpaikkoihin puututaan heti
Purkutyömaalla voi syntyä uusia riskejä myös kesken työn. Esimerkiksi raskaat työkoneet saattavat rikkoa kaivonkansia, jolloin syntyneet aukot on suojattava tai kaivot poistettava.
Purkupihalla havaittuihin riskeihin puututaan välittömästi. Työmaan vastuuhenkilö huolehtii tarvittavista toimenpiteistä ja on tarvittaessa yhteydessä työnjohtoon. Turvallisuushavaintojen tekeminen kuuluu jokaiselle työmaalla työskentelevälle, myös vuokratyöntekijöille ja aliurakoitsijoille.
Jani korostaa myös sääolosuhteisiin varautumista. Kesällä työskentelyä voi kuormittaa kuumuus, kun taas talvella haasteita aiheuttavat pimeys ja liukkaus. Vuodenaikojen vaihteluun varaudutaan kausivarustuksella ja olosuhteisiin sopivilla täsmäohjeilla. Esimerkiksi voimakas tuuli huomioidaan jo ennakkoon, jotta keskeneräiset rakenteet ja irtonaiset materiaalit eivät aiheuta vaaraa työajan ulkopuolellakaan. Tarvittaessa työt keskeytetään olosuhteiden vuoksi.
Turvallisuuskulttuuri rakentuu yhteisistä toimintatavoista, mutta viime kädessä ratkaisevaa on se, miten ihmiset niihin suhtautuvat. Tässä Jani näkee Purkupihan onnistuneen erityisen hyvin.
”Olen ylpeä siitä, että henkilöstömme suhtautuu turvallisuusasioihin vakavasti. Niitä ei pidetä ylimääräisenä tekemisenä, vaan osana työtä.”
Jani Perälä, Purkupiha
Työturvallisuus tukee laatua, vastuullisuutta ja hankkeen sujuvuutta
Janin mukaan työturvallisuus, laatu ja ympäristövastuu liittyvät purkuhankkeissa tiiviisti toisiinsa. Kun työmaalla havainnoidaan aktiivisesti riskejä ja puututaan epäkohtiin, samalla voidaan ehkäistä myös ympäristöhaittoja ja laadullisia ongelmia.
Esimerkiksi työkoneen hydrauliikkavuoto voi aiheuttaa sekä ympäristöhaitan että liukastumisvaaran. Nopea reagointi ehkäisee molempia, ja samalla varmistetaan työmaan asianmukainen toiminta.
Näiden kaikkien osa-alueiden hallintaa tukevat myös Purkupihan sertifioidut johtamisjärjestelmät: ISO 9001 -laatujärjestelmä, ISO 14001 -ympäristöjärjestelmä ja ISO 45001 -työterveys- ja työturvallisuusjärjestelmä. Tutustu tarkemmin Purkupihan laatuun ja vastuullisuuteen.
Turvallisuuden merkitys näkyy myös purkuhankkeen tilaajalle. Kun riskit tunnistetaan ajoissa ja ongelmiin reagoidaan nopeasti, voidaan välttää turhia keskeytyksiä ja tukea aikataulussa pysymistä. Janin mukaan Purkupiha on saanut tilaajilta myönteistä palautetta erityisesti turvallisuuskulttuurista ja ympäristöasioiden huomioimisesta.
– Asiakas on usein tunnistanut osan kohteen riskeistä, mutta me voimme tuoda esiin myös asioita, joita tilaaja ei välttämättä ole tullut ajatelleeksi. Kun turvallisuus, laatu ja ympäristöasiat hoidetaan kunnolla, myös työ sujuu paremmin ja aikatauluista on helpompi pitää kiinni, Jani sanoo.
Nolla tapaturmaa on tavoite, joka vaatii pitkäjänteistä työtä koko henkilöstöltä. Janin kokemuksen mukaan turvallisuudessa onnistutaan parhaiten silloin, kun riskien tunnistaminen ja turvalliset toimintatavat ovat luonteva osa jokaisen työpäivää.
Tutustu myös Purkupihan rakennusten kokonaispurkupalveluihin.
Ota yhteyttä

