Purkupiha

Purkutyöstä kiertotalouteen saman kumppanin kautta

Purkutyössä onnistuminen alkaa hyvistä lähtötiedoista. Kun rakenteet, mahdolliset haitta-aineet, työmaan vaatimukset ja materiaalivirrat tunnetaan ajoissa, myös toteutus voidaan suunnitella oikein.

Purkupiha yhdistää purkutyöt, haitta-ainepalvelut ja kierrätyksen samaan kokonaisuuteen. Näin työmaa pysyy paremmin hallinnassa, materiaalit saadaan tehokkaasti takaisin kiertoon ja vastuullisuus näkyy käytännön tekemisessä koko hankkeen ajan.

Purkukohde mielessä?

Soita vaihteeseen ja ohjaamme sinut oikealle ihmiselle.

+358 40 751 1575

Purkupiha

Betonista uusiomateriaalia rakentamiseen

Betoni on yksi purkutyömaiden suurimmista materiaalivirroista. Purkupiha käsittelee purkubetonia uusiomateriaaliksi, jota voidaan hyödyntää esimerkiksi tie-, katu-, kenttä- ja pohjarakenteissa. Näin purkutyömaalla syntyvä materiaali ei jää jätteeksi, vaan saa uuden käyttökohteen rakentamisessa.

Kokemusta vaativista purkuhankkeista

Yli 20 toimintavuoden aikana olemme purkaneet yli 850 000 m² rakennuksia eri puolilla Suomea. Kokemusta on kertynyt teollisuuslaitoksista, kouluista, voimalaitoksista, tehtaista ja kerrostaloista.

Purkupiha

Palvelemme yhdeksällä paikkakunnalla

Purkupiha toimii Hangosta Utsjoelle. Saat apua purkutöihin, haitta-ainepalveluihin ja materiaalien vastaanottoon eri puolilla Suomea. Omat kierrätyslaitokset tukevat materiaalien käsittelyä Lahdessa, Vantaalla, Vääksyssä ja Espoossa.

  • Haitta-ainetyöt
  • Purkutyöt
  • Kierrätys
Purkupiha

400 000 t

betonia kierrätetään vuosittain uusiomateriaaliksi

3 500 000 brm2

purettuja kohteita yli 20 toimintavuoden aikana

0 + 0

tavoitteena nolla virhettä ja nolla tapaturmaa

Purkupiha

 

“Purkutyö on edennyt suunnitelmallisesti aikataulussa ja työmaa pysynyt siistinä koko purkutyön ajan.”

Ari Viljanen, Consti Korjausrakentaminen Oy
Purkupiha

 

”Aikataulun mukainen toteutus ja nopea reagointi muutoksiin sekä siisti toteutus.”

Jami Annala, Rakennustyöt Ville Kauppi Oy
Purkupiha

 

”Sovituista asioista pidetään kiinni ja hommat hoituu joustavasti, nopeallakin aikataululla.”

Hanna Hellsten, Rakennusliike Kemppe Oy

Suunnitteletko purkuhanketta?

Mitä aikaisemmin purkuhankkeen suunnittelu aloitetaan, sitä helpompi kokonaisuus on pitää hallinnassa. Autamme arvioimaan purkutavan, haitta-aineiden selvitystarpeen, materiaalien käsittelyn ja työn etenemisen jo hankkeen alkuvaiheessa.

Purkupiha