Purkupiha-konsernissa yhdistyvät pienen yrityksen joustavuus ja hyvä palvelu, sekä suuren yrityksen toimitusvarmuus ja luotettavuus. Purkupihan toiminta perustuu laatuun, luotettavuuteen ja rakennusjätteiden kierrätykseen. Asbestin purkutyöt vaativat erityisosaamista ja tarkkuutta. Kaikki purkutöihin ja kierrätykseen liittyvät palvelut ovat saman katon alla. Itsenäisesti toimivat massiivipurku-, kierrätys- ja haitta-aineyksiköt toimivat itsenäisesti tuoden samalla paljon keskinäistä synergiaa.

Yrityskaupoilla vahvistettiin edelleen asbesti- ja haitta-aineiden purkutöiden osaamista.

Massiivipurkuun, haitta-ainepurkutöihin ja rakennusmateriaalien kierrättämiseen erikoistunut Purkupiha osti asbesti- ja haitta-aine sektorilla toimivan Larbacon Oy:n 2019 heinäkuussa. Ostava yhtiö Purkupiha Asbestityöt Oy vahvisti asemiaan erityisesti Satakunnan alueella yrityskaupan myötä. Larbacon Oy on asbesti-, kreosootti- ja homepurkutöihin keskittynyt yhtiö.

Yritys toimii nyt nimellä Purkupiha Asbestityöt Pori Oy. Toimialueena on koko Satakunta, mutta purku-urakointia tehdään myös muualla Suomessa. Asbesti- ja purkutyöt tehdään monipuolisella kalustolla sekä pieniin että suuriin kohteisiin. Lounais-Suomen aluehallintoviraston valtuuttaman asbestiurakoitsijan toiminnassa huomioidaan uusimman lainsäädännön vaatimukset ja työsuojeluviranomaisten ohjeet.

Purkupiha Asbestityöt Pori Oy:n toimitusjohtajana toimiva Lari Viinikkala on ollut tyytyväinen Larbacon Oy:n ja Purkupihan yhdistymiseen: ”Meillä on nyt leveämmät hartiat ottaa vastaan suuriakin projekteja esim. teollisuussektorilla. Asiakkaamme saavat käyttöönsä koko Purkupihan palveluvalikoiman aina rakennusjätteen käsittelystä kokonaispurkuprojekteihin.”

Teollisuuskohteen asbestinpurku vaatii tarkkuutta

Boliden Harjavalta Oy:n tehdasalueella on käynnissä laaja putkistolinjojen saneerausurakka. Eupart Oy on asentanut työmaan rakennustelineet ja tekee putkistojen pinnoitustöitä. Purkupiha Asbestityöt Pori Oy tekee asbestipurkua Eupart Oy:n alihankkijana Boliden Harjavalta Oy:n putkistolinjoihin.

”Tehtaan putkistolinjojen saneeraus Harjavallassa on vaativa teollisuuden saneerauskohde. Teemme asbestin purkutyöt kokonaisvaltaisesti. Asbestijäte toimitetaan loppusijoitettavaksi asiakuuluvia turvallisuusmääräyksiä noudattaen. Muu työssä syntyvä rakennus- ja purkujäte lajitellaan jätejakeittain ja toimitetaan joko omille tai kumppaniverkoston kierrätysasemille jatkojalostettavaksi materiaali- tai energiahyötykäyttöön”, Lari Viinikkala kertoo.

”Työt vaativat huolellista suunnittelua. Työvaiheet, menetelmät ja suojaukset käytiin läpi yhdessä asiakkaan kanssa. Kaikki riskit pyritään minimoimaan. Työvaiheittain tehdään vaaranarvioinnit. Purkutyöntekijöiden ja tehtaan henkilökunnan välinen tiedonvaihto on tärkeää, jotta työmaalla voidaan liikkua turvallisesti”, Viinikkala painottaa.
Tehtaalle on erittäin tärkeää, että saneeraustöitä tekevät yritykset ovat luotettavia ja ammattitaitoisia.

”Turvallisuuteen kiinnitetään tehdastyömaalla erityistä huomiota. Myös alueella työskenteleviltä urakoitsijoilta vaaditaan turvallisuusohjeiden tarkkaa noudattamista”, Bolidenin putkistosillan saneerauksen työmaasta vastaava Jari Ollila lisää.

Boliden Harjavalta Oy:n tehtaan putkistolinjojen saneeraus on valmis tämän vuoden lopulla. Boliden Harjavalta Oy sulattaa kupari- ja nikkelirikasteita ja jalostaa kuparia sekä nikkeliä. Päätuotteet ovat kupari, nikkeli, kulta ja hopea. Lisäksi tehdas valmistaa sivutuotteena rikkihappoa. Raaka-aineena käytetään rikasteita eri kaivoksista sekä kierrätysmetalleja.

    Jätä tarjouspyyntö

    Tarvitsetko lisätietoja palveluistamme, tarjouksen purku-urakallesi vai heräsikö jotain muuta kysyttävää? Jätä meille yhteystietosi ja viesti, niin olemme sinuun mahdollisimman pian yhteydessä!

    Request a quote