Purkupiha avaa uuden kierrätysaseman Vantaalle - Purkupiha

Purkupiha Oy avaa maaliskuussa Vantaalle uuden kierrätysaseman.

Asema on vastaanotto- ja käsittelypaikka ennen kaikkea rakennusjätteille, betonille ja puulle.

”Vantaan kierrätysaseman pääasiallisena roolina on tukea ydinliiketoimintaamme: pääkaupunkiseudun massiivi- ja haitta-ainepurkamista. Kierrätysasemalla on mahdollisuus vastaanottaa myös muiden toimijoiden rakennusjätettä”, kertoo Purkupiha Oy:n kierrätysyksikön johtaja ja Vantaan-toimintojen vastaava Kimmo Rinne.

Purkupiha on yksi Suomen suurimmista purkualan yrityksistä ja yksi johtavista rakennusten purkajista. Kasvua haetaan edelleen erityisesti ydinliiketoimintoja tukevista liiketoiminnoista. Nyt Purkupiha-konserniin kuuluvat teollisuuslaitosten ja rakennusten purkutöihin erikoistunut Purkupiha Oy sekä haitta-ainetöihin ja vaativiin saneerauspurkutöihin keskittynyt Dammega Oy.

Osaamiskokonaisuus tarjoaa asiakkaalle paljon synergiaetua, kun palvelut saa samasta paikasta.

Uudella kierrätysasemalla on logistisesti erinomainen sijainti.

”Pääkaupunkiseudulla syntyy betonijätettä eniten Suomessa. Nämä virrat on jo painonsa ja kuljetuslogistiikkansa takia tärkeää käsitellä lähellä”, Rinne tähdentää.

Purkupihalla on jo Lahdessa kierrätysasema rakennus-, energia-ja puujätteen käsittelyä varten.

 

Betonit kiertoon

Betonin kierrätyksen ja uusiokäytön edistämiseksi Purkupiha on investoinut uuden murskaimen, joka jauhaa raekooltaan 0/45 mm:stä ja 0/90 mm:stä CE-merkittyä Demorockia.

Yhtiö on tuotteistanut betoni- ja tiilijätteestä valmistetun uusiokiviaineksen Demorock-tuotteiksi, jotka soveltuvat lukuisiin maanrakennuskohteisiin pengertäytteestä kantavaan kerrokseen asti korvaamaan neitseellistä kiviainesta.

”Tuotteistettuja ja CE-merkittyjä kierrätysbetoneja ei ole kovin monia Suomessa. Olemme tuotteestamme erittäin ylpeitä. Koko ala on tehnyt töitä sen eteen, että kierrätysbetoni saadaan vakiintuneeseen käyttöön infrastruktuurirakentamisessa”, kiittää Purkupihan markkinointi- ja kehittämispäällikkö Kati Tuominen.

Purkupiha edistää kierrätystä ja uusiokäyttöä myös perustamallaan ilmaisella Internet-kauppapaikalla www.purkutori.fi.

Yritykset ja yksityishenkilöt voivat ostaa ja myydä Purkutorilla uusiokäyttökelpoista tavaraa.

”Usein kokonaisina purettavat elementit, vaikkapa kierreportaat, kattopalkit tai jopa kokonaiset hallit, voidaan ottaa sellaisenaan uuteen käyttöön jossain muualla”, Tuominen sanoo.

    Jätä tarjouspyyntö

    Tarvitsetko lisätietoja palveluistamme, tarjouksen purku-urakallesi vai heräsikö jotain muuta kysyttävää? Jätä meille yhteystietosi ja viesti, niin olemme sinuun mahdollisimman pian yhteydessä!

    Jätä tarjouspyyntö