Haitta-ainepuhdistus ja asbestipurku - Purkupiha ja Dammega

Asbestille ei tule antaa periksi hiukkastakaan

Kaikki kuidut eivät ole hyväksi elimistölle. Asbesti aiheuttaa Suomessa eniten työperäisiä kuolemia. Tämän viheliäisen ja vasta vuosikymmenten päästä vaikuttavan eristemateriaalin poistossa tuleekin tietää, mitä tehdä ja kenen kanssa. Asbestipurkutyö ei todellakaan ole perinteistä purkutyötä.

Purkupihan ja Dammegan tuoreen yhdistymisen ansiosta koko Suomeen on tarjolla samasta osoitteesta purku-, kierrätys- ja haitta-ainetyöt. Haitta-aine osaaminen on keskittynyt Dammegaan, josta on kehittynyt reilussa vuosikymmenessä yksi pääkaupunkiseudun suurimmista ja alallaan tunnetuimmista asbestin purkajista. Tähän ajanjaksoon mahtui myös projekteja Purkupihan alihankkijana.

Kun yhteistyötä haluttiin syventää, vuonna 2017 Dammega ja Purkupiha löivät hynttyyt yhteen. Tänä kesänä brändit yhdistyivät, ja uudeksi nimeksi valittiin Purkupiha Asbestityöt.

Ossi Härkönen yrityksestä kertoo nyt, kuinka vaarallinen työ toteutuu kaikille turvallisesti. ”Kaikki alkaa asbestikartoituksesta. Sen perusteella muodostuu purku- ja turvallisuussuunnitelma. Vielä ennen urakkaa aluehallintovirastolta hankittava lupa varmistaa, että jokaisella projektissa on vaadittava ammattipätevyys. Sitten alkaa varsinainen työ”, tarkentaa Härkönen.

 

Ilmatiivistä yhteistyö

Kunnollinen pölynhallinta kuuluu saneeraajan ammattiosaamiseen ja työturvallisuuteen. Se on tärkeää myös kohteen omistajalle ja käyttäjälle, erityisesti silloin kun purkutyömaalla käsitellään vaarallisia aineita kuten asbestia, homeita ja PAH-yhdisteitä sisältäviä rakenteita. Asbestipurkamisessa yleisin menetelmä on osastointi eli purettavan alueen ilmastollinen eristäminen, joka estää asbestin leviämisen työmaalla. Näin ilman suojapukua liikkuvatkaan eivät altistu asbestipölylle.

”Ammattimaisesti hoidetulle purkutyömaalle ei ulkopuolisilla ole kulkulupaa. Myös työmaan ulkopuolella asbestia käsitellään asian vaatimalla vakavuudella. Kaikki purkujäte laitetaan ilmatiiviisti suljettuihin säkkeihin ja kuljetetaan suoraan jäteasemalle. Säkkejä ei saa varastoida, eikä jättää esimerkiksi roskalavalle pihalle”, Härkönen täydentää.

 

Purkutilasta laboratorioon

Turvallisuus varmistetaan ilmamittauksella. ”Purkutyön jälkeen pesemme ja siivoamme kaikki pinnat ja puhdistamme ilman.” Ennen kuin osastointi ja alipaineistus voidaan purkaa, on ilmamittauksella varmistettava, että altistumisalue on varmasti hygieeninen. Ilmaa pumpataan suodattimen läpi ja näyte toimitetaan ulkopuoliseen laboratorioon. Elektronimikroskoopin ja röntgenanalysaattorin avulla varmistetaan, ettei asbestikuituja enää esiinny. Tämä on lain edellyttämä operaatio.

Vaikka varotoimenpiteet yltävät laboratoriotasolle, valvontaa voisi Härkösen puolesta edelleen tehostaa. ”Ilmanlaatumittaukset tulisi antaa jollekin muulle taholle kuin itse purkutyön suorittajalle. Se paljastaisi alalla työn laadun nykyistä puolueettomammin”, Härkönen ehdottaa.

 

 Jokainen urakka samalla tarkkuudella

”Partikkeliakaan ei saa päätyä työmaalla henkeen, oli se yksirintamamiestalo tai vanha voimalaitos”, Härkönen linjaa. Yksi isoimmista urakoista on ollut Hernesaaren rannassa, josta purettiin vanhat Wärtsilän telakan makasiinit. Toinen merkittävä kohde sijaitsee Ulvilantiellä, jossa tehdään linjasaneerausta. ”Kyseessä on yksi Helsingin suurimmista kerrostaloyhtiöistä, jossa on 470 asuntoa”, Härkönen kertoo.

Purkupihalle mikään urakka ei ole liian pieni tai suuri. “Aina kun on aikeissa purkaa mitään, joka on valmistunut viime vuosituhannella, kannattaa soittaa ensin meille. Asbestia on käytetty rakentamisessa aina 90-luvulle saakka. Se on näkymätön ja salakavala, mutta aina ratkaistavissa oleva ongelma”.

nakymaton-haitta-01

nakymaton-haitta-02

Kuvat: Suvi Suovaara / Cuvaya

    Jätä tarjouspyyntö

    Tarvitsetko lisätietoja palveluistamme, tarjouksen purku-urakallesi vai heräsikö jotain muuta kysyttävää? Jätä meille yhteystietosi ja viesti, niin olemme sinuun mahdollisimman pian yhteydessä!

    Jätä tarjouspyyntö